Laki asevelvollisuuslain muuttamisesta (464 / 2026, alkuperäinen)
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
7 a luku Ahvenanmaan kotiseutuoikeus ja asevelvollisuuden suorittaminen
77 a § Hakemus ja sen käsittely
Mies, jolla on Ahvenanmaan itsehallintolain 6 §:ssä säädetty kotiseutuoikeus, voi hakeutua suorittamaan tämän lain mukaista palvelusta.
Kirjallinen hakemus on toimitettava sille aluetoimistolle, jonka toimialueella hakijan kotipaikka sijaitsee. Hakemuksen voi jättää aikaisintaan sinä vuonna, kun hakija täyttää 18 vuotta. Ennen hakemuksen hyväksymistä hakijalle on viipymättä selvitettävä tämän lain mukaisen palveluksen oikeusvaikutukset. Hakijan on nämä tiedot saatuaan kirjallisesti vahvistettava hakemuksensa, kuitenkin aikaisintaan 30 päivän kuluttua siitä, kun hakemus on tullut vireille. Aluetoimisto hyväksyy hakemuksen, kun hakija on vahvistanut hakemuksensa ja tässä luvussa säädetyt edellytykset täyttyvät. Jos hakija ei ole vahvistanut hakemustaan viimeistään kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun hakemus on tullut vireille, hakemus raukeaa. Hakemus ei kuitenkaan raukea, ennen kuin hakija täyttää 18 vuotta ja hänellä on ollut täysi-ikäiseksi tulonsa jälkeen kolme kuukautta aikaa vahvistaa hakemuksensa.
77 b § Asevelvolliseksi hyväksymisen edellytykset
Edellytyksenä 77 a §:ssä tarkoitetun hakemuksen hyväksymiselle on, että hakija on täyttänyt 18 vuotta. Hakemus on kuitenkin hyväksyttävä viimeistään sinä vuonna, jona hakija täyttää 29 vuotta, jotta hakija voisi aloittaa varusmiespalveluksen suorittamisen samana vuonna.
77 c § Hakemusta koskeva päätös
Aluetoimiston on hyväksyttävä hakemus, jos 77 a ja 77 b §:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät. Jos edellytykset eivät täyty, hakemus on hylättävä.
109 a § Oikaisuvaatimus päätöksestä, joka koskee asevelvolliseksi hyväksymistä
Päätökseen, joka koskee asevelvolliseksi hyväksymistä, saa vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimuksesta säädetään hallintolaissa.
110 § Valitus oikaisuasiassa ja muussa asevelvollisuutta koskevassa asiassa
Päätökseen, johon saa vaatia 109 ja 109 a §:ssä tarkoitettua oikaisua, ei saa hakea suoraan muutosta valittamalla.
Aluetoimiston oikaisuasiassa antamaan päätökseen sekä muuhun Pääesikunnan, puolustushaaran esikunnan, aluetoimiston, joukko-osaston ja kutsuntalautakunnan tämän lain nojalla antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kutsunta-asiain keskuslautakuntaan.
1 § Soveltamisala
Tässä laissa säädetään lisäksi:
2) sellaisen poikkeusolojen tehtäviin sijoitettavan henkilön henkilötietojen käsittelystä ja rekisteröinnistä, joka ei ole asevelvollinen;
3) sellaisen miehen hakeutumisesta suorittamaan tämän lain mukaista asevelvollisuutta, jolla on Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 6 §:ssä säädetty kotiseutuoikeus.
30 § Määräyksen peruuttaminen
Palveluksen aloittamista koskeva määräys tulee peruuttaa, jos henkilö on vahvistanut ennen palveluksen aloittamista sukupuolensa naiseksi sukupuolen vahvistamisesta annetun lain (295/2023) mukaisesti ja ilmoittanut, ettei aloita palvelusta naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisena palveluksena ennen määrättyä palveluksen aloittamispäivää.
49 § Kuuluminen reserviin ja varareserviin
Lisäksi reserviin kuuluu 1 ja 2 momentissa säädetyin edellytyksin henkilö, joka varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen on vahvistanut sukupuolensa naiseksi sukupuolen vahvistamisesta annetun lain mukaisesti, jollei hän ole ilmoittanut poistuvansa reservistä.
49 a § Ilmoitus ja sen käsittely
Edellä 30 §:n 5 momentissa ja 49 §:n 3 momentissa tarkoitetut ilmoitukset on toimitettava sille aluetoimistolle, jonka toimialueella henkilön kotipaikka sijaitsee.
60 a § Palveluksen keskeyttäminen sukupuolen vahvistamisen jälkeen
Henkilö, joka varusmiespalveluksen aikana vahvistaa sukupuolensa naiseksi sukupuolen vahvistamisesta annetun lain mukaisesti, jatkaa palvelusta keskeytyksettä naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain tarkoittamana asepalveluksena, jollei hän ilmoita keskeyttävänsä palvelustaan. Jos henkilö jatkaa palvelusta keskeytyksettä, henkilöön ei sovelleta naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain 5 §:n 1 momentissa säädettyä määräaikaa.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä kirjallisesti 1 momentissa tarkoitetun henkilön palveluspaikan joukko-osaston komentajalle. Joukko-osaston komentajan on ilmoituksen saatuaan peruutettava palveluksen aloittamista koskeva määräys ja henkilö on heti kotiutettava.